lauantai 12. toukokuuta 2018


Löysin yhden vanhan päiväkirjani ja nauroin vedet silmissä tyttäreni kanssa siinä olevalle kirjoitukselle. Olin 26-vuotias kun olen sen kirjoittanut ja laitan sen nyt tähän. Saatte itse arvioida sen. Nimet olen muuttanut.
" Meidän talosta kuoli viime keskiviikkoaamuna yksi mummo. Sänkyynsä kuoli nukkuessaan. Sillä tavalla haluaisi varmaan moni kuolla jos olisi valta päättää. Hiljaa ja rauhallisesti, omassa kodissaan kuin ennen vanhaan. Mies jäi leskeksi...hiljaisen oloinen iso mies. Ambulanssi vei Liisan pois kunhan poliisit olivat ensin käyneet tarkistamassa, että Liisa oli varmasti kuollut, kuten talonmiehen pikku Jussi sanoi.  Niin, talonmiehen lapset eivät tykänneet Liisasta sillä tällä oli aina sanomista. Lasten pulkat ja sukset eivät saaneet olla nojallaan seinänvierustalla. Lapset eivät saaneet laskea mäkeä pihassa yms. Koko talonmiehen perhe oli Liisan hampaissa. Mikään ei ollut hyvin tehty. Olihan niitä vanhoja mummuja toki muitakin joita talonmies jostain syystä ei miellyttänyt. Mutta kyllä tämä Liisa taisi olla pahin.

Mummujen olisi pitänyt saada talonmiehen paikalle kiinteistöpalvelu mutta onneksi tiukan äänestyksen jälkeen talonmies sai jäädä. Mummut istuivat kokouksessa kireän näköisinä nitrot nyrkissä ja astmapiippu villatakin taskussa. Välillä tuntuikin, että onkohan kysymyksessä taloyhtiön etu vai jonkinlainen valtataistelu? Matti (silloinen poikaystäväni) ja Liisa olivat sotajalalla aina sen jälkeen kun Matti viime kesänä vähän kaljoissaan jututti Liisaa pihapenkillä toista tuntia. Oli oman puheensa mukaan sanonut Liisalle, että taloyhtiön asiat hoidetaan kokouksissa eikä porttikäytävissä. Sen illan jälkeen ei Liisa enää tervehtinyt Mattia. Minua kylläkin ja kiltti kun olin, pysähdyin silloin tällöin Liisan juttusille kuullakseni hänen sairauksistaan ja nähdäkseni miten monenlaista purkkia tämä joutui jatkuvasti kantamaan mukanaan.

Kertoivat sellaistakin, että Liisa oli kantanut meidän alapuolella asuvan pojan polkupyörän roskiin. Pyörä oli kieltämättä ruma ja maalattu kirjavaksi mutta ei se minua haitannut. Poika haki pyöränsä roskista ja kai Liisalle oli jotain sanonutkin. Se oli varmasti taas nitron paikka. Eivät ne kaikki mummot ole herttaisia ja viisaita vanhuksia.

No, se on Liisa nyt taivaan taloyhtiössä. Talonmiehen rouva kävi eilen kysymässä Liisan seppeleeseen rahaa. Minä annoin vähän, Matti ei mitään. Olihan se Matin ja Liisan sananvaihtokin ottanut niin Liisan voimille, että oli ihan seuraavana päivänä joutunut lääkäriin. Oli Liisa vielä puhunut asukkaille, että maksattaa Matilla lääkärinsä mutta Matti puhui ettei varmasti maksa penniäkään! Siihen asia sitten jäikin.


Minusta tuntui aika kammottavalta saunoa viime lauantaina. No, Liisa miehineen kylpi aina ennen meitä ja usein kuulin heidän puhettaan pukuhuoneesta tai veden loisketta pesuhuoneesta ja nyt oli hiljaisuus. Matti oli vain iloinen kun ei ollut lauteet täynnä vastanlehtiä...minä yritin niitä aina vähän puolustella, että eiväthän vanhat ihmiset jaksa siivota jälkiään. Kerrankin Matti kiroilla täräytteli niistä vastanlehdistä että varmaan kuulivat sen pukuhuoneeseen asti. Löylyssä istuessa sitä ajattelin, että näillä lauteilla se Liisakin istui hikoilemassa vielä muutama päivä sitten ja nyt se on kylmä ruumis terveyskeskuksen kellarissa. Hui, miten kamalan arvaamatonta elämä on. Matti vielä sanoa tokaisi pukuhuoneessa itseään kuivatellen, että varmasti Liisa joutui helvettiin. Kauheaa, miten joku edes uskaltaa puhua noin. Kohta Liisa tulee Matille kummittelemaan. Minä yritin puhua kauniisti taivaasta ja ettei helvettiä ole olemassakaan. Toivon todella, että Liisa on päässyt taivaaseen lepoon ja rauhaan. Amen."

Kaikenlaista sitä on nuorempana jaksanutkin kirjoittaa! Nyt ei enää olekaan talonmiehiä vaan kiinteistöpalvelu on voittanut. Mutta tuollaisia mummuja vielä varmaankin on? Eletäänhän ihmisiksi ja oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ja Äitienpäivää!  - Leena -


tiistai 1. toukokuuta 2018


Aloitan tämän matkan lentämisestä koska siitähän matkat usein alkavat. Meitä lentomatkustajia on niitä jotka pelkäävät nousua ja niitä jotka pelkäävät laskua ja sekä että. Nousut on minun heikkouteni. Alan hengittää normaalisti vasta kun saan irrottaa turvavyön ja tarjoiluvaunu alkaa liikkua.

Praha oli hieno, vanha, keskiaikainen kaupunki ja siellä olisi voinut viipyä pitempäänkin. Muistin Prahasta vain Ylen kirjeenvaihtajan Lieko Zachovalovan äänen. Harmittelin mielessäni kun en ollut etukäteen perehtynyt Prahan historiaan. Kaikkialla huokui vanha aika, upeat isot kivirakennukset ja kirkot, kapeat mukulakivikadut, patsaat, aukiot ja puistot...

Matkoilla on ihanaa kun voi vain kuljeskella, ihastella ja ihmetellä. Poiketa syömään ja juomaan kun huvittaa, kiertää kauppoja ja katsella ihmisiä. Matkoilla eivät samat rutiinit toistu kuin kotona ja se irrottaa arjesta.

 Meidän hotelli oli "Kolmen rummun tiloissa" U Tri Bubnu kahdesta kapeasta keskiaikaisesta rakennuksesta 1400-luvulta. Rakennus on listattu Unescon maailmanperintökohteisiin.
Hotelli oli hyvällä paikalla, mukava mutta vähän nuhruinen. Aamupala oli tosi vaatimaton mutta sillä päästiin päivän alkuun.
Meillä toimi jäteautoherätys. Joka aamu tulivat ikkunan alle kolistellen tyhjentelemään jäteastioita. Isäntä katsoi oikein kellosta että olivat täsmällisiä kavereita, joka aamu samaan aikaan!

Nämä "tikkupullat" oli hauskoja ja pakkohan niitä oli maistaa!




Käytiin pariinkin kertaan tässä paikassa. Juna toi juomat pöytään!!!!!


 Kävimme legendaarisessa oluttuvassa U Flekussa. Se on oluen ystävien pyhiinvaelluskohde. Yksi keski-euroopan vanhimista panimoravintoloista. Täytyy tunnustaa etten ole oluen ystävä ja tällä reissulla join enemmän olutta kuin koko eläissäni. Tummaa, hyvää olutta olikin!

Hanuristit viihdyttivät täällä kansaa. Yksi hanuristi huomasi, että olimme suomesta ja soitti meille Säkkijärven polkan, Jätkän humpan ja Sinisiä, punaisia ruuskunkukkia...hän osasi vähän suomea ja haaveili joskus pääsevänsä Kuusamoon!
"Pakollinen" käynti oli myös John Lennon pub jossa tietysti oli brittimeininki

Jaroslav Hasekin  Kunnon sotamies Svejk oli läsnä vähän joka paikassa kuten myös mainio Myyrä-animaatiohahmo


Romanttisia kujia mutta en yksin pimeällä liikkuisi...ihan tulee Viiltäjä Jack fiilis...


Kivinen goottilaisyylinen Kaarlensilta on 516 metriä pitkä ja sieltä löytyvät 30 pyhimyksen patsaat. Silta oli tulvillaan turisteja ja varsinkin japanilaisia turisteja oli paljon.
Marttyyripyhimys Johannes Nepomukilaisen patsas on myös sillalla. Legendan mukaan patsaan koskettaminen varmistaa sen, että sitä koskettanut henkilö palaa vielä takaisin Prahaan. Tätäkään en silloin vielä tiennyt enkä patsasta koskettanut. Silti toivon, että pääsen vielä joskus tähän luomoavaan, satumaiseen kaupunkiin!

Lopetan matkaraporttini tähän.  - Leena -

lauantai 24. helmikuuta 2018


Matkaamme kevättä kohti aurinkoisessa, lumisessa maisemassa mutta mieli halaa muualle. Ei hiekkarannoille eikä palmun alle. Olen koko ikäni haaveillut matkasta Englantiin. Lontoossa olen käynyt ja sinne en oikeastaan enää kaipaa, en sitä miljoonakaupungin sykettä. Ihana Devon lounais-englannissa on haaveitteni kohde. Haluan päästä kokemaan upean Dartmoorin nummialueen, sen kanervat ja graniittikukkulat!

Meillä kaikilla on varmasti joku paikka maailmassa jossa haluaa ainakin kerran elämässään käydä. Lähteä vähän seikkailemaan vielä kun jalat kantaa ja pää pelaa.

"Ethän koskaan luovu unelmastasi vain siksi, että sen saavuttamiseen kuluisi liian pitkä aika? Aika kuluu joka tapauksessa."

Myönnän, on tullut luettua Humiseva harju ja Kotiopettajattaren romaani ja se tunnelma niissä kirjoissa ja maisemien kuvailu on tehnyt minuun vaikutuksen. Unelma olisi yöpyä vanhassa linnassa katosvuoteessa takkatulen lämmössä...ikkunasta olisi näköala kanervanummelle...yöllä en kyllä haluaisi herätä Baskervillen aavekoiran ulvontaan sillä senkin on Arthur Conan Doyle sijoittanut Dartmoorin nummille...

Devonissa  voisi käydä tutustumassa myös Agatha Christien kesäkotiin. Greenway House on auki yleisölle.


 Unelmia pitää olla, kaikenlaisia ja kaikenkokoisia. Osa toteutuu ja osa ei...tätä unelmaa kohden kuitenkin elän. Viime aikoina on sattunut aika paljon kaikenlaista ikävää ja syvissä vesissä on rämmitty ja ehkäpä juuri siksi haaveileminen tuntuu niin hyvältä ja kutkuttavalta että vielä joskus seison siellä kanervanummella ja annan tuulen pyyhkiä kasvoiltani muutaman vuoden...

Niin...kuinka vanha olisit jos et tietäisi kuinka vanha olet?

Haaveillaan!   - Leena -

perjantai 26. tammikuuta 2018



Edellisestä postauksesta jo kauan...soitin puhelun ihanalle ihmiselle Jämsänkoskelle ja se puhelu oli kuin tähtien pilkahduksia pilviseltä taivaalta. Sain siitä jotain kallisarvoista. Sain siitä voimaa! En laittanut kauniita joulukuvia koska jouluni oli aika alakuloinen...mielessä pyöri viime vuoden joulu ja rakkaan äidin saattohoito. Olen paljon pohtinut elämää äidin lähdön jälkeen...peräseinä näkyy jo, olen seuraava lähtijä.

Olen aina ollut ns. vanha sielu tai vanhoihin varsiin tehty kuten sanonta kuuluu. Olen aina ollut kova pohtimaan elämää ja näin vanhemmiten aina vain enemmän. Kuinka vietän aikani, kenen kanssa ja olenko onnellinen?

Minua on siunattu rakastavalla puolisolla joka tukee ja antaa tilaa. Sielunkumppani, se kai on oikea sana!

Lisää kuvateksti

 Kuka sanoi etteivät haaveet käy toteen?
Kuka sanoi, ettei satuihin pidä uskoa?
Kuka sanoi
ettei enkeleitä ole?
Se, joka niin sanoi
oli täydellinen hölmö
tai se raukka
ei ollut koskaan rakastunut.
Sinä olet
toteen käynyt haaveeni,
suloisin satuni,
iso, ihana enkelini.

- Sinikka Svärd -




 Tässä kuvassa olen hyvin onnellinen. Ollaan Hangossa kesälomalla, koko kesäloma ihan alussa. Aurinko lämmittää ja meri tuoksuu, varpaissa lämmin hiekka...tämä on yksi voimakuvistani ja sen tunnelman voi palauttaa mieleen kuvaa katsomalla.

Meillä jokaisella on omat konstimme selvitä elämän haasteista. Minä luen paljon ja yksi suosikeista on Anna-Leena Härkönen. Hänen musta huumorinsa uppoaa minuun.

"Se, jonka suomalainen sekametsä parantaa,
ei ole koskaan sairas ollutkaan."
- Anna- Leena Härkönen -

Lisää kuvateksti
Vanhan Postineidin Puoti auki Iinankadulla Suolahdessa
Lauantaina 3.2. Klo 11.00-16.00
Sunnuntaina 4.2. Klo 12.00-18.00
Lämpimästi Tervetuloa!
Ihanaa kevään odotusta ja rikasta elämää sen kaikissa muodoissa!   - Leena -

tiistai 21. marraskuuta 2017

 
Reissua pukkaa niin kuin tavataan sanoa. Kevättalvella lähdetään pitkästä aikaa ulkomaille. Keski-eurooppaan Prahaan! Paikkaa on kyllä kovasti kehuttu. Me ollaan enemmän sellaisia kotimaassa matkaajia kun tuntuu, että täällä Suomessakin niin paljon ihania paikkoja mitä ei olla nähty.
Reissuun lähdetään eikä tässä muuta ongelmaa kuin tuo pienoinen lentopelko...se on jännä tunne. Toisaalta pelottaa, toisaalta  on upeaa lentää. Se on varmaan sitä samaa kun pelkään toisen kyydissä, junassa, linja-autossa jne...kun ei voi itse kontrolloida menoa.

Kai minä pahimman lentopelkoni selätin 80-luvulla kun Leningradista lennettiin venäläisellä rahtikoneella Gruusiaan! Kone oli ihan rähjä, se hinattiin kiitoradan alkuun ja kun kone pääsi ilmaan, niin ohjaamon väki tuli kaupittelemaan koruja! Koko pitkän lennon aikana saatiin yksi karamelli...katselin ikkunasta Uralin komeaa vuoristoa ja ajattelin, että jos tuonne pudotaan niin kukaan ei ikinä löydä! Viereisellä penkkirivillä istui mustiin pukeutuneita mummuja kori sylissä jossa elävä kana! Olivat varmaan menossa jonnekin markkinoille.

No. Gruusia oli muuten ihan kiva paikka ja olivat hyvin ystävällisiä suomalaisturisteille. Käytiin naisporukalla jossain paikallisessa isossa yökerhossa ja siellä sotilaat meitä kovasti tanssitti, shamppanjaa ja kaviaaria saatiin yllin kyllin! Alla Pugatsova oli siellä esiintymässä vaikka en siitä niin kovin paljon muistakaan...kun lähdettiin taksilla takaisin hotelliin niin saatiin vielä tummanpunaiset ruusut!





"Jos olisin Joululaulu
minussa olisi monta säkeistöä,
niin, että jokainen joka minut laulaisi
löytäisi itsensä niistä
ja kun sinä laulaisit
korkealta ja kovaa
hennosti ja varovasti
tai vain hiljaa hyräilisit
jäisin sinuun soimaan.
Lauluna, josta saat lohtua,
rohkeutta, ymmärrystä
ja jos joskus unohtaisit sanat
muistaisit silti sävelen.

- Hanna Lind -

Hyräillen iloisena kohti Joulua!   - Leena -

tiistai 10. lokakuuta 2017


Tampereen takana Lakialan kylällä yksi paikka on, paikka verraton. Syyskuussa teimme päivän retken tähän ihastuttavaan Kirstinkammariin. Koko matkan kotoa asti satoi vettä mutta kun pääsimme perille, loppui sadekin kuin taikaiskusta ja taikaa on tässäkin kammarissa!

Kun astut sisään, taika astuu voimaan. Olet ihan omassa maailmassa, vanhojen vaatteiden, kenkien, hattujen ja korujen maailmassa. Juodaan kahvit, ihastellaan torppaa ja kuunellaan jänniä tarinoita torpan entisestä asukkaasta Allista. Allin läsnäolon voi jotenkin aistia...hänen hiljaisen hyväksyntänsä torpan nykyiselle emännälle, luovalle yrittäjänaiselle joka ottaa voimaannuttavia valokuvia torpallaan! Hän sanoo, että kaikista saa kauniita kuvia vaikka hyvin usea meistä sanoo, ettei ikinä onnistu valokuvissa.

No, vaatteita vaihtamaan ja leikkiin mukaan. Isäntäkin pienen nikottelun jälkeen innostuu. Hauska ja iloinen Kirsti saa viihtymään ja lähtemään leikkiin mukaan. Ennen kuin tajusinkaan seisoin pihamaalla kana sylissä! Ensin poseerattiin mamsellin vaatteissa ja sitten piikatyttönä ja paremmin viihdyin piikatytön kamppeissa!Kuvia tulee satamäärin jotka hän sitten työstää ja parhaat otokset saat muistoksi tästä ihanasta ja erilaisesta päivästä!



  - Opettelen katsomaan peiliin
ja hyväksymään näkemäni.
Vastassa ei ole aina auringonpaistetta
surun verhotessa silmiäni
yritän muistaa;
kuunvalollakin pääsee alkuun. -

- Kirsti Kivimäki -

                         
                      SATU

Ei satu ole kuollut päältä maan
Satu ei voi kuolla milloinkaan
Yhä ihmislasten kesken se käy
se vaikkei kaikille näy
-
Jos kaipaat metsään siniseen
sadun löydät linnaan kultaiseen
saa auki sen portin lumotun
vain pieni kätesi sun...


Tässä yksi hyvä kuva meistä. Hauskaa oli poseerata kuin Suomi-filmien kulisseissa ja niitähän tässä pihapiirissä riitti! Joka aittaan piti kurkistaa ja joka paikalla oli hauska tarinansa.
 Nyt on voimaannuttu ja saatu uusi kiva kokemus. Suosittelen!

Ota kauhalla
vaikka sinulle
olisi annettu
vain lusikalla
sillä
elämälle ahneella
on aina onnellinen loppu.

- Hanna Lind -

Näihin tunnelmiin!   - Leena -

torstai 24. elokuuta 2017

 Loma alkaa loppumaan...mutta vielä jonnekin oli päästävä! Eppu Nuotio on tämän asian kivasti kirjoittanut; "Vaikka ihminen asuisi millaisessa paratiisissa hän tahtoo loman alkaessa sieltä pois, sillä paratiisissakaan loma ei tunnu lomalta jos rutiinit toistuvat samanlaisina päivästä toiseen. Eivät ihmiset lähde kotoaan pois lomalla siksi etteivät rakastaisi kotiaan vaan siksi etteivät osaa kotona levätä ja rentoutua samalla tavalla kuin muualla."

Meidän loppuloman huipennus alkoi Mikkelistä ihastuttavasta Tertin Kartanosta. Sieltä löytyy mahtava kahvila&herkkupuoti jossa myydään Tertin kartanon omia herkullisia tuotteita!


"Kukaan  ei vanhana muistele hetkiä jolloin
tiskasi ja imuroi
Siis jätä tiskit altaaseen silloin
kun sielussa salamoi!" - Anssi Kela -

 Ja Mikkelistä matka jatkui Imatran Valtionhotelliin! Yksi toive toteutui kun päästiin sinne vihdoin yöksi mitä nyt tarina linnan kummituksesta Harmaasta rouvasta vähän illan pimetessä tuli mieleen...Harmaa rouva oli Valtionhotellissa asunut nuori surullinen pietarilaisnainen, joka katosi salaperäisesti. Edellisenä vuonna hän oli ollut hotellissa häämatkalla nuoren upseerin seurassa. Rouva oli kuullut miehensä pettäneen häntä, ja hotellin palvelustytölle postittamista varten antamassaan kirjeessä kirjoitti tämän vuoksi heittäytyneensä Imatran syliin. Rouva oli antanut palvelustytölle ruplan ja pyytänyt postittamaan kirjeen, mutta palvelustyttö unohti. Kirje löydettiin ja luettiin myöhemmin.
”Kerrotaan, että musta kissa päätyi katolle, kun noita kissoineen tuli luudalla hotellin avajaisiin. Noita otti vähän liikaa ja unohti kissansa. Siinä se nyt odottelee ja hätistelee variksia ja naakkoja.”


Monen tarinan ihana satulinna, riitti katseltavaa ja ihailtavaa!! Valittu joskus suomen kauneimmaksi rakennukseksi ja ainoa jugendityylinen hotellirakennus koko pohjoismaissa! Ainut pieni harmi oli kun upeaa Imatran koskea ei patokorjausten takia juoksuteta lainkaan tänä vuonna...sitä tunsi itsensä ihan linnan neidoksi kun illalla käveltiin kauniisti valaistussa linnan puistossa ja ihailtiin joen uomaa upean linnan silhuetin piirtyessä yötaivasta vasten!

Mutta ei ole olemassa läpi elämän kestävää ruusunhohtoista, päätähuimaavaa tunnetta, se tulee aina joskus silloin tällöin pieninä pisaroina...
Juhani Ahon Rautatie filmattiin elokuvaksi 1973 ja yksi kuvauspaikka oli Lappeenrannan lähellä oleva Pulsan asema. Sinne mekin suunnattiin...siellä nykyään kahvila, sisustuskauppa ja majoitusta. Tässä kuvassa Matti ja Liisa odottavat junan tuloa...

...ja tässä kuvassa täsmälleen samassa paikassa minä odotan, että sade loppuisi koska sää ei meitä suosinut. Koko ajan satoi enemmän tai vähemmän mutta sitähän se on ollut koko tämä kesä!

Pikainen pyörähdys Lappeenrannan satamassa syömässä Atomi ja Vety eli täytetyt lihapiirakat ja sitten kotia kohti. Ajateltiin vähän ajella kivoja pikkuteitä kotiinpäin...minä luin karttaa ja eksyttiin...onneksi isännällä parempi suuntavaisto kuin minulla ja päästiin kotiin ennen pimeän tuloa! Nyt on etelä-karjalaa kierrelty ristiin rastiin ja mukavia matkamuistoja jäi! Vieläkö tässä jonnekin ehtisi...? On niin paljon ihania paikkoja ihan täällä suomessakin missä ei ole käyty!

Ihania loppukesän tunnelmia toivotan ihan kaikille!    - Leena - (entinen kartanlukija)