tiistai 10. lokakuuta 2017


Tampereen takana Lakialan kylällä yksi paikka on, paikka verraton. Syyskuussa teimme päivän retken tähän ihastuttavaan Kirstinkammariin. Koko matkan kotoa asti satoi vettä mutta kun pääsimme perille, loppui sadekin kuin taikaiskusta ja taikaa on tässäkin kammarissa!

Kun astut sisään, taika astuu voimaan. Olet ihan omassa maailmassa, vanhojen vaatteiden, kenkien, hattujen ja korujen maailmassa. Juodaan kahvit, ihastellaan torppaa ja kuunellaan jänniä tarinoita torpan entisestä asukkaasta Allista. Allin läsnäolon voi jotenkin aistia...hänen hiljaisen hyväksyntänsä torpan nykyiselle emännälle, luovalle yrittäjänaiselle joka ottaa voimaannuttavia valokuvia torpallaan! Hän sanoo, että kaikista saa kauniita kuvia vaikka hyvin usea meistä sanoo, ettei ikinä onnistu valokuvissa.

No, vaatteita vaihtamaan ja leikkiin mukaan. Isäntäkin pienen nikottelun jälkeen innostuu. Hauska ja iloinen Kirsti saa viihtymään ja lähtemään leikkiin mukaan. Ennen kuin tajusinkaan seisoin pihamaalla kana sylissä! Ensin poseerattiin mamsellin vaatteissa ja sitten piikatyttönä ja paremmin viihdyin piikatytön kamppeissa!Kuvia tulee satamäärin jotka hän sitten työstää ja parhaat otokset saat muistoksi tästä ihanasta ja erilaisesta päivästä!



  - Opettelen katsomaan peiliin
ja hyväksymään näkemäni.
Vastassa ei ole aina auringonpaistetta
surun verhotessa silmiäni
yritän muistaa;
kuunvalollakin pääsee alkuun. -

- Kirsti Kivimäki -

                         
                      SATU

Ei satu ole kuollut päältä maan
Satu ei voi kuolla milloinkaan
Yhä ihmislasten kesken se käy
se vaikkei kaikille näy
-
Jos kaipaat metsään siniseen
sadun löydät linnaan kultaiseen
saa auki sen portin lumotun
vain pieni kätesi sun...


Tässä yksi hyvä kuva meistä. Hauskaa oli poseerata kuin Suomi-filmien kulisseissa ja niitähän tässä pihapiirissä riitti! Joka aittaan piti kurkistaa ja joka paikalla oli hauska tarinansa.
 Nyt on voimaannuttu ja saatu uusi kiva kokemus. Suosittelen!

Ota kauhalla
vaikka sinulle
olisi annettu
vain lusikalla
sillä
elämälle ahneella
on aina onnellinen loppu.

- Hanna Lind -

Näihin tunnelmiin!   - Leena -