sunnuntai 27. syyskuuta 2015

 Oli niin ihana päästä kaikilla tavoin raskaan viikon pääteeksi luonnon helmaan. Siellä asiat jotenkin saavat oikeat mittasuheet. Luonnon kietokulun kokee niin vahvasti...syksy jollain tavoin haikeaa mutta silläkin tarkoituksensa. Linnut lähtevät ja luonto vetäytyy lepoon. Jos kaikki olisi aina läsnä niin ei niistä ehkä osaisi niin nauttiakaan?

Jos linnut olisivat aina luonamme ja kukat kukkisivat, niiden kauneus ei enää niin koskettaisi mutta keväällä kun näkee ensimmäiset joutsenet taivaalla ja valkovuokon kukassaan, niin jotain hyvin haurasta ja ihanaa liikahtaa sydämessä!

"Luonnon toistuvissa ilmiöissä
on jotain tavattoman parantavaa
– vakuutus siitä että aamu sarastaa yön jälkeen
ja talvea seuraa kevät."
-Rachel Carson-



Kuin höyhenen kosketus
tai untuvan
     ei minkään

Tuulen
     humina korvissa
käsitinkö väärin?

Hetken
nojasinko
Jumalan syliä vasten?

Ilosta
rauhasta
      vain aavistan...




 Silmät niin usein unohtuvat
seuraamaan aaltojen leikkiä.
autereisia auringonlaskuja
kipeitä karilleajoja
matkakumppaneita
rannalle jääneitä
vierelle jääneitä rakkaita.

Katseen kun nostan muistoista
vuosi jo vierähti silmien editse...

- Anja Porio -





Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!  - Leena -

perjantai 18. syyskuuta 2015

 Tämän vuoden aikana olen selvästi oppinut jotain olennaista elämästä. Toivon ainakin niin. Uskon johdatukseen ja kun on avoin ja rehellinen itselleen. Kuuntelee itseään ja elää unelmiaan tai jotain muuta tärkeää asiaa kohti niin moni asia elämässä loksahtaa kuin itsestään kohdalleen ja huomaa mikä tarkoitus monilla aikaisemmilla tapahtumilla ja kohtaamisilla on ollut!

Meitä aivan selvästi johdatetaan kun sille tunteelle antaudumme. Toivon, että jokaisella olisi unelmia ja päämääriä joista saa voimaa jatkaa ja jotka kannattelevat meitä eteenpäin ja auttavat jaksamaan.




"Niin monia kohtaamisia
ja silti harvoin
sielut hipaisevat toisiaan.

Niin paljon sanoja
ja silti vain harvat niistä
avaavat lukot yksinäisiin huoneisiin.

Niin monia kauniita hetkiä
ja silti niin myöhään
ymmärrämme, mitä meillä oli.

- Anna-Mari Kaskinen -


 "Eivät sattumalta
saavu oikeat ihmiset
lohduttamaan.
Ei sattumalta
sinua tempaista
surman suusta.
Ei sattumalta
pyyhi otsaltaan
hikipisaroita suojelusenkeli..."


Luonto pukeutuu syksyn väreihin...
 Ihanaa syksyn aikaa vaikka haikein mielin luovun kesästä...mutta uuden kevään laulun jo kuulen korvissani! 

                                       Nautitaan tästäkin vuodenajasta ja uskotaan itseemme!  - Leena -

torstai 10. syyskuuta 2015

 Nyt tällä kertaa vain lyhyt postaus!

Vanhan Postineidin Puoti auki lauantaina 12.9. klo 10.00-18.00 eli puoti pannaan kiinni kun kirkonmäellä alkaa iltakellot soimaan! Lämpimästi Tervetuloa valitsemaan lyhtyjä ja kynttilöitä ja toki muutakin kivaa löytyy!

Entiseen malliin rakas mieheni lupasi paistaa lettuja ja maisemakahvilan ihanaa omenapiirakkaa myös tarjolla! Tervetuloa tunnelmoimaan meidän pihaan ja puotiin!!



Seuraavan kerran puoti auki marraskuun lopulla ja silloin ollaankin jo ihan jouluisissa tunnelmissa!

lauantai 5. syyskuuta 2015



 Näin syksyn tullen alkaa sisällä puuhastelu lisääntymään ja niin minäkin kävin rohkeasti meidän yhden ullakkokomeron kimppuun ja sieltä osui käsiini tällainen vanha lamppu. Olin ihan unohtanut koko lampun!
Lamppu on isovanhempieni lamppu ja todella vanha, muistan lapsuuden ajoilta sen kuinka sitä silloin jo ihastelin. Lamppu oli laivarannassa jossa mummu ja pappa silloin asuivat eli nykyisen kirjaston kohdalla suunilleen.  Korjuutin lampun ja nyt taas voin sitä ihastella ja tällaisella esineellä jos millä on sitä tunnearvoa!


Ja lisää nostalgiaa...tämä on minu mekko! Äiti teetti sen ompelijalla minulle kun olin pikku tyttö! Olen viime aikoina paljon pohtinut sitä miten nopeasti aika tuntuu kuluvan...vuodet vilahtaa, joulut ja juhannukset kiinni toisissaan...
Tietoisesti olen alkanut itseäni "kouluttamaan" että pysyisin ja nauttisin juuri tästä hetkestä eli hienosti sanottuna Carpe diem! Se ei olekaan mitään helppoa kun on sellainen murehtija kuin minäkin olen!
Yritän olla murehtimatta eilistä enkä suunnittele paljon huomista vaan yritän nauttia juuri nyt. Juuri nyt minulla on hyvä olla, aurinko lämmittää ja nautin hyvästä kahvista!

"Lennä, lennä  hetken tulinen lintu.
Tee pesä pilvien väliin.
Sitä se onni on, ettei hetkeen katso taakseen
eikä eteen."  - Tommy Tabermann -

 Meidän pihan pihlajissa ei ole marjan marjaa? Mitähän sekin tietää? Paljon luntako? No, pihlajan oksat ovat ihan kauniita ilman marjojakin!

"Älä piilota iloa, arki.
Älä kätke kirkasta taivasta,
älä murskaa unelmia,
älä mykistä arkoja ajatuksia.

Näytä minulle
tavallisuuden rikkaus, pieni onni,
rihkamasta irroitettu riemu.
Vie silmistäni sumu ja yö.
päästä valloilleen heleä tuuli
    että riputaisin iloni tienviitoiksi
kaikkien nähtäviksi
valon pilkahdukset.

- Pia Perkiö -
Mukavaa, iloista viikonloppua kaikille ja nautitaan hetkistä joita elämä meille suo!  .- Leena -