tiistai 20. syyskuuta 2016


Käytiin pitkästä aikaa Oulussa. Yksi kaupunki monien joukossa jossa on kiva käydä! Meidän hotelli oli ihan tämän Oulun Tuomiokirkon takana ja näkyy tässä kuvassakin...kirkko oli illalla upeasti valaistu!

Joskus jatketaan vielä paljon pohjoisempaan se on päätetty mutta siihen lomaan on varattava enemmän aikaa. Minä olen lapsena ollut paljon Lapissa ja Norjassa mutta mieheni ei ole käynyt Haaparantaa pohjoisemmassa.


Valitsin Hotelli Laplandin, ripaus luksusta meidän syksyyn, upea huone omalla saunalla ja parvekkeella!!

"Ihana oivaltaa, miten turhaa kaikki on,
sen turhempaa minkä ihanampaa!"  - Kai Nieminen -



Tämmöinen helmi löytyi ihan Oulun Rotuaarin eli ydinkeskustan kävelykadun alkupäästä läheltä meidän hotellia. Vanhan Talon Tavarat! Siellä oli yksi aivan ihana, vanha talonpoikainen astiakaappi johon rakastuin ja koko kotimatkan hyrisin iloisena että saan sen kotiimme mutta annas olla kun kotona mitattiin niin ei mahdu kun ei mahdu...hiivatin sähkötaulu osui tielle eikä hienoa vanhaa kaappia voi alkaa sahalla pilkkomaan...iso harmi mutta tällaista tämä sisustajan elämä joskus on...

Myös Stockmaan oli vielä Oulussa, ensi vuonna kuulema loppuu...on se niin kummallista kun mikään ei kannata!

Olihan siellä kiva Rotuaarilla käsi kädessä pasteerata, aurinko paistoi ja keltaiset lehdet kahisivat jaloissa...
Ja sitten tunnustus, me käytiin Ouluhallissa Seniori-messuilla! Ihan isännän mieliksi oli PAKKO mennä koska siellä oli esillä Jamppa Tuomisen fani-clubi ja meidän rokkimies fanittaa myös Jamppaa! Paita ja pari cd-levyä lähti matkaan. Tässä kuvassa onnellinen mieheni poseeraa Jamppa Tuomisen siskon Anette Sorjosen (keskellä) kainalossa! No kaipa sitä enemmän ollaan jo senioreja kuin junioreja...


"Vasten syksytuulta kaksi lehteä
pitkän kesän jälkeen vielä yhdessä.

Juhlapukuun heidät tänään puettiin.
Vihreys jo vaihtui kirkkaan oranssiin.

Niin kuin syksyn lehdet, niin he loistavat,
toisillensa siinä hiljaa toistavat:

Onnestamme tahdon vielä juopua.
Sinusta en tahdo koskaan luopua."

- Anna-Mari Kaskinen -


Valoa Päiviisi!    - Leena -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti