sunnuntai 14. elokuuta 2016


Meidän pihassa oli eilen illalla kesän kohokohta; Levyraati! Ensimmäinen levyraati kuultiin meidän pihassa jo vuonna 2003 mutta sen jälkeen on osallistujien kokoonpano muuttunut.

Meitä on viiden pariskunnan raati. Jokainen tuo mukanaan cd-levyn johon on merkinnyt kappaleen jonka haluaa soitettavan. Ennen musiikin kuuntelua syödään jotain hyvää. Levyraatiporukkaan kuuluu kaksi keittiömestaria joten hyvää on syöty. Raadin puolivälissä juodaan kahvit.

 Illan vetää meidän isäntä. Kappaleet soitetaan, annetaan numerot ja arvostellaan. Se se onkin hauskaa ja nauru raikaa. Lopussa paljastetaan mikä oli kenenkin kappale ja miksi oli juuri sen valinnut. Voittaja saa kiertopalkinnon, kynttelikön johon pitää tuunata jokin oma juttu.

Suosittelen lämpimästi kaikille, mikä ihana tapa viettää iltaa ystävien kanssa! Ilta kuluu rattoisasti kun on leikkimieltä matkassa!

Nauti elämän perusasioista niin ne saavat sydämesi soimaan!

Onni on  parfyymi, ei sitä voi roiskia toisten päälle saamatta muutamaa pisaraa itseensä!
- William Shakespeare -


"Muistojen kuvat eivät haalistu,
ne voi nähdä vaikka niitä ei olisi enää.
Ne ovat tallella sydämessä,
kasvojen uurteissa,
avoimissa käsissä...

Hyvien hetkien hohde,
onnelliset ajat
kuin äsken poimitut kukat
säilyvät meissä
nuo vuosien keveät kehykset.

- Pia Perkiö -




Nautitaan elokuun illoista ja laiteaan sydämet soimaan!

- Leena -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti