keskiviikko 31. elokuuta 2016


Se on sitten syksy!

Minun toiveeni päästä viettämään venetsialaisia mökille kariutui Rauli-myrskyyn! Jos rantaan lyö metriset aallot on turha virittää mitään roihuja!

Oltiin siis kotona ja vähän jännitettiin, että kaatuuko pihapuita tai että katkeeko sähköt? Kumpaakaan ei onneksi tapahtunut. Kyllä ihminen tuntee itsenä pieneksi luonnonvoimien edessä mutta se on tavallaan kiehtovaa ja samalla pelottavaa...

Meidän terassin tuunaaminen jatkuu! Vanhaa, harmaata lautaa on saatu ja siitä rakennettu seinää, tuulensuojaa iltojen iloksi. Nyt on vielä hakusessa pari vanhaa ikkunaa yhdelle seinälle niin kaipa se on sitten siinä? Meillä oli lainassa patiolämmitin ja siitä villiinnyttiin ja ostettiin samanlainen! Sen lämmössä istuu pitkälle syksyyn!





Lähti putoamaan lehtenä.
Muutti puolivälissä matkaa mielensä,
muuttui keltaiseksi perhoseksi
ja lensi kokonaan pois.

- Eeva Kilpi -


Onni on oman kotilieden äärellä
eikä sitä poimita vieraista puutarhoista!

- Douglas Jerrold -


Olen ollut aika väsynyt kun pitkästä aikaa aloitin työt ja päivät ovat pitkiä...onneksi kohta viikonloppu ja saa taas vähän ladata akkujaan...


"Tulen lämmin loimu eheyttää sen,
millä viikon taakat painoivat
hartiat kasaan.
Huolet palavat hiilloksiksi,
haihtuvat tuhkana takkaan.
Ja taas on tilaa uusien tuulien tulla
uusien huolien heitellä harjaa."

- Hanna Ekola -

Vanha Postineiti avoinna nyt lauantaina 3.9. Klo 10.00-16.00. Tervetuloa!
Kaikki kesän tuoksukynttilät ja kesäsaippuat tarjouksessa!

Puttipajan kuormakin tuli ja nyt tuoksuu puodissa ihana Omena!

Ihanaa syyskuun alkua ja kynttilän lämpöä kaikille!  - Leena -




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti