sunnuntai 5. syyskuuta 2021


 Mites olisi uusi harrastus näin syksyn kynnyksellä? Itse kävin kahtena viikonloppuna sukututkimuksen peruskurssilla ja jäin heti koukkuun. Lisäksi veljeni teki DNA-testin ja meidän sukupuu meni uusiksi vaikka asia tuntui uskomattomalta vaikka sanotaan, että DNA on lahjomaton ja kirkonkirjoissa voi lukea mitä vain...sukututkimuksen suosiota on osittain varmasti lisännyt tv-ohjelma "Sukuni salat" jossa julkkisten eteen tuodaan valmiiksi etsittyä tietoa suvusta.

Sukua olen löytänyt kirkonkirjoista tähän mennssä aina 1800-luvun alkuun asti eli aika kauas. Torppareita enimmäkseen. He elivät usein kurjissa oloissa tehden työtä ruokapalkalla.  Niin paljon nimiä, päivämääriä, syntymää, kuolemaa, iloja suruja sisältyy noihin nimiin...

Kun ikää kertyy saattaa monella alkaa suvun historia kiinnostamaan. Siinä vaiheessa usein ikävä kyllä useat vanhat sukulaiset jotka vielä jotain muistaisivat ovat jo mullan alla....


"Kuuntele vanhojen juttuja, vaikka ne ovat jo tuttuja. Haittaako se pätkän vertaa vaikka ne kuulisit sata kertaa! Älä mummojen muistoille nyrpistä nenää. Koittaa päivä, kun niitä et kuule enää"  - Anna- Mari Kaskinen . (kuva Sysmästä Nuoramoisen vanhalta hautuumaalta)

Kuten sukututkijat monesti sanovat, mitä enemmän ihminen on rötöstellyt eläessään, sitä enemmän tietoa hänestä löytyy. Niin tai näin mutta tämän harrastuksen myötä tuntee hyvin vahvasti olevansa osa tätä sukupolvien välistä ketjua ja tajuaa, miten lyhyt on ihmisen elämä...


Nykyään kesälomareissuilla tuleekin kolauttua enemmän hautuumaita kuin ennen ja voi, kuinka kauniita kirkkoja suomesta löytyykään!

Kaunista syksyn jatkoa ja harrastuksen iloa oli se sitten mitä tahansa!

   - Leena -

tiistai 9. helmikuuta 2021


Kevään odottaminen saa meissä aikaan erilaisia intohimoja! Suuri tieteellinen syy tähän taitaa olla keskellä aivojamme silmien korkeudella sijaitseva käpyrauhanen. Se on 0,1-0,2g painava rauhanen joka erittää vereen mm.melatoniinia. Auringonvalo ravistelee sen hereille kohottaen mielialaa.

Toisten sormet syyhyää jo kevätkylvöjä ja postilaatikkoon sujahtaa siemenluetteloita. Toiset alkaa tiukan kuurin saadakseen itsensä ns. rantakuntoon. Sitten on sekin laji johon itse lukeudun; Kevätsisustaja! 

Kotona huonekalut saa kyytiä (eli rymsteeraan) ja mittanauha suihkii nurkasta toiseen, ideoita pulpahtaa mieleen tämän tästä. Osa olisi saatava toteuttaa heti ja osa jää hautumaan. Osan mieheni osaa selittää mahdottomaksi alun alkaenkin...kuten kammarin uudelleen tapetointi. Sille ei mieheni lämpene vaikka kuinka huokailen raskaasti ja hypistelen ihania tapettimalleja hänen silmiensä edessä...ihan vielä en kuitenkaan luovuta


"Helmikuu on horrostila, höyhentyyny ja haukotus. Haarukkapala, henkilövaaka, hulavanne ja herätys. Helmikuu on hangenkanto, hengenpalo ja halaus. Hiljainen hetki hämärän halki, hellästi kantava ajatus."  - Minna Rissanen -


Mutta..palatakseni kuitenkin keittöön, voiko kaappiin rakastua ensi silmäyksellä? Kyllä voi! Ihana kaappi löytyi keittiöön Kokkolasta antiikkiliikkeestä. Siellä se odottaa meitä kunnes päästään pakettiautolla matkaan. Tämän kaapin tieltä on pitänyt "hävittää" paljon muuta mutta se onkin ollut aika keventävä kokemus!Voisin siteerata tähän lavastaja Tero Kiiskisen lausetta joka on minunkin ohjenuorani eli "rakkaus rievun kauneuteen ja kuluman lämpöön." Eli keväisiä intohimoja on todellakin monenlaista ja hyvä niin.

Lämmin Koti pakkasen keskellä on kuin rakkaus ihmisen sydämessä. - Leila Karppinen -


Ihanaa puuhastelua, kevään odotusta ja säkenöiviä ideoita!!
- Leena -

lauantai 16. tammikuuta 2021




Uusi vuosi mukanaan paljon vanhaa ja uutta kirjoittamatonta. Tämä blogi on uinunut Prinsessa Ruususen unta mutta nyt päätin herättää sen eloon. Koronasta en halua kirjoittaa koska siitä saamme kuulla niin paljon muutenkin. 

Aloitan vaikka Joulusta...olen jouluihminen ja mietin välillä, miksi juuri joulua niin paljon rakastetaan? Ympäröimmehän itsemme juuri silloin kaikella kauniilla, lämmöllä, valolla, juhla-aterioilla ja mielemme täyttää rakkaus ja kiitollisuus.

Iän myötä tunteeseen sekoittuu myös haikeus ja ikävä. Lapsuuden joulut ovat kiiltokuvina sydämen sopukoissa ja ne ovat jättäneet meihin kerroksensa. Ne ovat kaikki meissä. Juuri jouluna niiden muisto on kuin enkelin siiven hipaisu, silloin taivas tulee lähelle.


Nyt on joulu siivottu pois, kuusi kannettu ulos karisemasta ja koristeet aseteltu laatikkoon odottamaan seuraavaa joulua. Ja kuten Tove Jansson niin hienosti sanoo; Milloinkaan ei ole niin rauhallista kuin heti joulun mentyä, silloin on saanut kaiken anteeksi ja voi taas muuttua tavalliseksi.

Tammikuu, sydänkuu on minusta ikävin kuukausi. Juurikin joulun jälkeen se tuntuu pitkältä, pimeältä ja kylmältä. Valo onneksi lisääntyy hitaasti mutta varmasti. Pääsiäinen tuntuu olevan valovuosien päässä. Siksipä toinen aforismi tähän on Charles Dickensin; " Vaalin Joulua hartaasti sydämessäni ja yritän säilyttää tuon tunteen koko vuoden."

Tähän loppuun lähetän tähdenlennolle toiveen, että pysytään terveenä ja odotetaan innolla uusia alkuja!!

Leena



maanantai 22. huhtikuuta 2019




 Alakerran puoti on kaunis kokonaisuus. Myytävät tuotteet huolella valittu ja kaikki kauniisti esillä. Jo pelkästään puodissa saa ajan kulumaan ja mikä onkaan luontevampaa kuin jatkaa kahville ja leivokselle...
 Kahvihetken jälkeen suuntasimme tutustumaan yläkerran huoneisiin missä ennen vanhaan kirkkoherrat ja pastorit perheineen asustelivat.
 Yläkerrasta löytyi toinen toistaan kauniimpia huoneita ja jokaisella huoneella oli kutsuva nimi. Oli Iltasatua, Runoilijan kulmaa, Kesäyön unelmaa, Kipinäkamaria...
 Huoneissa on panostettu hyvään sänkyyn ja rauhalliseen tunnelmaan, kauniisiin tapetteihin ja valaisimiin. Ihan pakko on kyllä tulla tänne vielä yöksi! Kaikki on niin hyvällä maulla sisustettu eikä tavaraa ole liikaa vaan yksittäiset vanhat huonekalut tulevat kauniisti esille vanhaa kunnostettua hirsiseinää tai kaunista tapettia vasten! Talossa on hyvä henki, siellä haluaa viipyillä, tuntea vanhan tuulahduksen kuinka se hyvällä tavalla sulautuu tähän päivään!
Onnea ja menestystä vanhan pappilan hetkeen!!!
Uskotaan unelmiin ja eletään niitä kohti!    - Leena -

torstai 10. tammikuuta 2019


 Pitkästä, pitkästä aikaa tervehdys myös tänne! Ihana, rauhallinen joulu takana ja uusi vuosi arkineen jo vauhdissa.

Olen ollut aina ns. Jouluihminen. Jokin siinä koskettaa syvältä. Tähän ikään on ollut jo monenlaista joulua ja ehkä mieleenpainuvin oli se raskas jouluyö sairaalassa kun olin saattohoidossa olevan äitini tukena...meidän viimeinen yhteinen jouluaatto. Mutta siitäkin huolimatta tunnen iloa ja lämpöä joka liittyy jouluun. Ehkä siihen vaikuttaa niin monet kauniit muistot lapsuusajan jouluista ja se kun saat pukea kodin kauniiksi ja levähtää hetken työkiireistä rakkaiden seurassa!

"Äiti oli kuin antiikkituoli
lapsuuden kodista; vanha,
hauras, nariseva
korvaamaton."

- Eeva Kilpi -
Älä odota kunnes kaikki on täydellistä, ennen kuin päätät nauttia elämästäsi.
- Joyce Meyer -






 Yksi kauneimpia joulurunoja on tämä Mika Waltarin runo ;
"Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista,
onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet..."


Jos olisin joululaulu
minussa olisi monta säkeistöä
niin että jokainen joka minut laulaisi
löytäisi itsensä niistä
ja kun sinä laulaisit korkealta ja kovaa
hennosti ja varovasti
tai vain hiljaa hyräilisit
jäisin sinuun soimaan lauluna
josta saat lohtua, rohkeutta, ymmärrystä
ja jos joskus unohtaisit sanat
muistaisit silti sävelen.

- Hanna Lind -
Ihania uusia alkuja alkaneeseen vuoteen ja muistakaa unelmoida!
- Leena -

perjantai 13. heinäkuuta 2018


Minä taidan nykyään olla vähän masentavaa seuraa...jo toinen ihminen sanoi kesken jutustelun, että puhutaampas me nyt synkkiä? Olen sellainen, että jään kiinni toisten murheisiin. Toisten suru nostaa pintaan myös omia menneitä suruja. Haavat aukeavat helposti uudelleen. Viime aikoina kuullut ja sattunut niin paljon surullisia asioita että niitä jää miettimään. Onhan tämä elämä ihanaa ja kaunista mutta välillä ihan kauheaa. Mikään ei niin äkköötä kuin nämä "elä hetkessä" kehoitukset ja "tartu hetkeen" höpinät!
Minä en osaa elää hetkessä kuin hetken, sitten jo ajatukset karkaa eiliseen, huomiseen...
Opettelen suojelemaan itseäni. Voin kulkea hetken toisen rinnalla ja jakaa surun mutta on pakko ravistaa siitä itsensä irti ja jatkaa omaa matkaa!

Et voi estää surun lintuja lentämästä pääsi yli mutta voit estää niitä tekemästä pesää hiuksiisi.
- kiinalainen sananlasku -



"Lapsi minussa juoksee halki heinäkuun; auringon paahteen, sirkkojen sirinän, niityn muhevan tuoksun!"





 Tämä kesä on tuntunut pitkälle koska se alkoi jo toukokuussa niin täysillä! Ihanan reissun teimme Tampereelle! Varasin huoneen meille hotellista johon olen aina halunnut; Tammer hotelli!
Oli juuri niin tunnelmallinen ja tyylikäs hotelli kuin ajattelinkin.
Parasta oli kuitenkin käynti museokeskus Vapriikissa. Siellä oli upea Marilyn-näyttely. Ainoa pohjoismaissa. Kiersin salin kolmeen kertaan ja katselin ja kuvittelin...tuo kenkä Marilynin jalassa, tuo puku hänen yllään...tuli vähän haikea olo. Niin kaunis ja lahjakas ja niin surullinen tarinan loppu.

"Elämänvoimaa
kerään lapsen silmistä
rakkaan äänestä
tuntemattoman katseen
ystävällisyydestä"
Kesälomaan on vielä matkaa. Ainakin aion istua laiturilla yhden lämpöisen kesäillan kuunnellen laineiden liplatusta, kaislojen kahinaa lempeässä iltatuulessa ja kuikan huutoa järveltä...niin lataan akkua, eheytän sielua, vahvistan itseäni kaikella luonnon tarjoamalla kauneudella ja hetken tie on kevyt!

Ihania, voimaannuttavia kesän hetkiä sinullekin! - Leena -



                                     



lauantai 12. toukokuuta 2018


Löysin yhden vanhan päiväkirjani ja nauroin vedet silmissä tyttäreni kanssa siinä olevalle kirjoitukselle. Olin 26-vuotias kun olen sen kirjoittanut ja laitan sen nyt tähän. Saatte itse arvioida sen. Nimet olen muuttanut.
" Meidän talosta kuoli viime keskiviikkoaamuna yksi mummo. Sänkyynsä kuoli nukkuessaan. Sillä tavalla haluaisi varmaan moni kuolla jos olisi valta päättää. Hiljaa ja rauhallisesti, omassa kodissaan kuin ennen vanhaan. Mies jäi leskeksi...hiljaisen oloinen iso mies. Ambulanssi vei Liisan pois kunhan poliisit olivat ensin käyneet tarkistamassa, että Liisa oli varmasti kuollut, kuten talonmiehen pikku Jussi sanoi.  Niin, talonmiehen lapset eivät tykänneet Liisasta sillä tällä oli aina sanomista. Lasten pulkat ja sukset eivät saaneet olla nojallaan seinänvierustalla. Lapset eivät saaneet laskea mäkeä pihassa yms. Koko talonmiehen perhe oli Liisan hampaissa. Mikään ei ollut hyvin tehty. Olihan niitä vanhoja mummuja toki muitakin joita talonmies jostain syystä ei miellyttänyt. Mutta kyllä tämä Liisa taisi olla pahin.

Mummujen olisi pitänyt saada talonmiehen paikalle kiinteistöpalvelu mutta onneksi tiukan äänestyksen jälkeen talonmies sai jäädä. Mummut istuivat kokouksessa kireän näköisinä nitrot nyrkissä ja astmapiippu villatakin taskussa. Välillä tuntuikin, että onkohan kysymyksessä taloyhtiön etu vai jonkinlainen valtataistelu? Matti (silloinen poikaystäväni) ja Liisa olivat sotajalalla aina sen jälkeen kun Matti viime kesänä vähän kaljoissaan jututti Liisaa pihapenkillä toista tuntia. Oli oman puheensa mukaan sanonut Liisalle, että taloyhtiön asiat hoidetaan kokouksissa eikä porttikäytävissä. Sen illan jälkeen ei Liisa enää tervehtinyt Mattia. Minua kylläkin ja kiltti kun olin, pysähdyin silloin tällöin Liisan juttusille kuullakseni hänen sairauksistaan ja nähdäkseni miten monenlaista purkkia tämä joutui jatkuvasti kantamaan mukanaan.

Kertoivat sellaistakin, että Liisa oli kantanut meidän alapuolella asuvan pojan polkupyörän roskiin. Pyörä oli kieltämättä ruma ja maalattu kirjavaksi mutta ei se minua haitannut. Poika haki pyöränsä roskista ja kai Liisalle oli jotain sanonutkin. Se oli varmasti taas nitron paikka. Eivät ne kaikki mummot ole herttaisia ja viisaita vanhuksia.

No, se on Liisa nyt taivaan taloyhtiössä. Talonmiehen rouva kävi eilen kysymässä Liisan seppeleeseen rahaa. Minä annoin vähän, Matti ei mitään. Olihan se Matin ja Liisan sananvaihtokin ottanut niin Liisan voimille, että oli ihan seuraavana päivänä joutunut lääkäriin. Oli Liisa vielä puhunut asukkaille, että maksattaa Matilla lääkärinsä mutta Matti puhui ettei varmasti maksa penniäkään! Siihen asia sitten jäikin.


Minusta tuntui aika kammottavalta saunoa viime lauantaina. No, Liisa miehineen kylpi aina ennen meitä ja usein kuulin heidän puhettaan pukuhuoneesta tai veden loisketta pesuhuoneesta ja nyt oli hiljaisuus. Matti oli vain iloinen kun ei ollut lauteet täynnä vastanlehtiä...minä yritin niitä aina vähän puolustella, että eiväthän vanhat ihmiset jaksa siivota jälkiään. Kerrankin Matti kiroilla täräytteli niistä vastanlehdistä että varmaan kuulivat sen pukuhuoneeseen asti. Löylyssä istuessa sitä ajattelin, että näillä lauteilla se Liisakin istui hikoilemassa vielä muutama päivä sitten ja nyt se on kylmä ruumis terveyskeskuksen kellarissa. Hui, miten kamalan arvaamatonta elämä on. Matti vielä sanoa tokaisi pukuhuoneessa itseään kuivatellen, että varmasti Liisa joutui helvettiin. Kauheaa, miten joku edes uskaltaa puhua noin. Kohta Liisa tulee Matille kummittelemaan. Minä yritin puhua kauniisti taivaasta ja ettei helvettiä ole olemassakaan. Toivon todella, että Liisa on päässyt taivaaseen lepoon ja rauhaan. Amen."

Kaikenlaista sitä on nuorempana jaksanutkin kirjoittaa! Nyt ei enää olekaan talonmiehiä vaan kiinteistöpalvelu on voittanut. Mutta tuollaisia mummuja vielä varmaankin on? Eletäänhän ihmisiksi ja oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua ja Äitienpäivää!  - Leena -