tiistai 20. kesäkuuta 2017


Ollapa yhtä ahkera kuin tämä meidän ruotsista tuotu Elsa-apulainen tässä kuvassa! Kyllä ne istuu syvässä nämä sukupolvien tavat tehdä asioita.
- ennen vappua pitää olla siivottu vähintäänkin rapun pielet ja tien puoli haravoitu ja siistitty
- ikkunat pesty, verhot ja matot vaihdettu
- ennen juhannusta täytyy olla kukkaset haudoilla,  pihat laitettu...
mutta kun ei ehdi, jaksa...syyllisyys painaa kun yrittää rimpuilla irti totutuista kuvioista.
Olen jo iän myötä muuttunut itseäni kohtaan armollisemmaksi. Minua ei enää vaivaa tekemättömät työt. Olen ollut joskus niin "sairas" että kävin ruokatunnilla kotona siivoamassa ja harjaamassa maton hapsut suoraan. Myöhemmin oivalsin miksi. Elin silloin huonossa parisuhteessa ja oireilin sillä tavoin, että jos koti olisi kunnossa olisi kaikki kunnossa. Eipä auttanut pölyjen pyyhkiminen, ero tuli.

Nyt siivoan rennosti, en pakolla vaan rakkaudella omaa kotia ja joka nurkkaa kohtaan. Paras hetki on kun on siivonnut, keittää kahvit, istahtaa ja katselee hellästi ympärilleen...hetken puhdasta Tolulle tuoksuvaa kotia!

Yläkerran eli vintin remontti ei ole nytkähtänyt piiruakaan eteenpäin...no, muutaman pahvilaatikon olen sinne jo kantanut, että niihin alan rompetta kerätä...mutta keittiöön löytyi kaunis kaappi Mäntästä. Ihan toimeton en siis ole ollut! Amandan aarteet-kirpputori Mäntässä,  siellä oikeasti aarteita!


Jos voisin jäädä tähän
kun kaikkialla soi
kun niitty usvan alla
hiljaa unelmoi.
Jos voisin jäädä tähän
kun laulaa kesäyö
kun tuoksuu tuore heinä
ja alkaa tuulen työ.
Ja vaikka en voi jäädä
se kaikki minuun jää
yökehrääjän ääni
kaislan hento pää.

- Anna-Mari Kaskinen



Tämä kuva viime vuonna juhannusaattona napattu...syreenit on silloinkin kukkineet ja nyt kukkii kaikki. Syreenit, pihlajat, kielot, juhannusruusu, lupiinit...

Tätäkin kesää odotettu pitkä talvi ja nyt se on tässä ihan käsinkosketeltavissa...ei murehdita säätä, villasukkaa jalkaan ja ulos kuuntelemaan lintujen laulua. Monesta asiasta saa olla niin kiitollinen...jalat kantaa, näkee kesän kauneuden ja kuulee lintujen laulun...olen tullut ahnaaksi elämälle luopumisten kautta.

Toivon päiviisi suven suloisuutta, kauniita, sykähdyttäviä hetkiä!

- Leena -