tiistai 9. elokuuta 2016


Tänään käytiin Viitasaarella. Lähdettiin ihan varta vasten käymään ihan uudessa paikassa joka on TIEMA  rakennusaarteisto & rakennustoimisto.  Paikka sijaitsee aika lailla Viitasaaren keskustassa Haapaniementiellä.

Olin löytänyt kaupan facebookista ja eihän meiltä ole kuin n.60 km Viitasaarelle. Kyllä kannatti lähteä! Kaupassa oli ystävällinen nuori nainen eikä tavarat olleet kalliita. Kahvitkin saatiin vielä kaupan päälle!

Meidän mukaan lähti viereisen kuvan ikkunat joita isäntä jo tänä iltana tuossa pihassa hioi. Ehjää, hyvää puuta ovat! Lisäksi ostin vanhan messinkisen verhotangon nipsuineen napsuineen. Ja mukaan lähti myös kaunis, vanha säkki josta voisi tuunata terassille penkin päällisiä.
Säkin oli omistaja pessyt 90 asteessa joten se oli ihanan tuntuinen ja kauniisti kulunut.

Olisi löytynyt myös vanhaa vähän savusta tummunutta paksua hyllylankkuakin mutta jotain jätettiin myös seuraavaan kertaan.








Eilen illalla myöhään lähdin toivorikkaana pihalle katselemaan niitä revontulia. Pilvetön, kaunis tähtitaivas mutta eipä näkynyt revontulia...mutta heti kun astuin rappusille näin tähdenlennon ja viskasin taivaalle toiveeni hennon...saa nähdä toteutuuko?



Tähän vielä loppuun yksi lempiruno:

 
 TÄHDET


Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin;
puutarhani on sirpaleita täynnä.                   - Edith Södergran -


Mukavaa viikkoa ja kivoja löytöjä missä sitten liikuttekin!   - Leena -


                 







1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen kauppa, täytyypä pitää mielessä. Ihana runo, kiitos siitä ☺

    VastaaPoista