sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

  Tehtiin eilen päivän retki lepposaan kalakukkojen kaupunkiin Kuopioon! Etukäteen katselin netistä paikkoja joissa voisi käydä...no, ihan ensiksi isäntä ryntäsi (siis todellakin ryntäsi) torille Hanna Partasen myyntikojulle ostamaan lihapiirakoita! Ne on kyllä ihan oikeesti hyvvee!! Niitä on illaksi vielä tuolla jääkaapissa!!!

Sitten menttin ihastuttavaan Kahvila Kaneliin! Ollaanhan me muutama kerta käyty Kuopiossa mutta nyt vasta bongattiin tämä kahvila joka on ollut siellä kuulema jo 12 vuotta! Ihana paikka jossa olisi voinut istuskella pitempäänkin ja paikalla kiva tarina...omistajan täti oli ollut Pauligilla töissä ja kahviperinne jatkuu. Kahvila oli osittain sisustettu tämän tädin ja hänen miehensä vanhoilla huonekaluilla ja valokuvilla....sedän vanha silinterihattu oli haikeasti kallellaan eteisen hyllyllä...

Ja meidän vanha rakas tuttu Kirsi oli siirtänyt kauneushoitolansa uuteen paikkaan ja me ihan yllätyksenä mentiin kukkien kanssa paikalle! Minä sain taas mukaan ihania tuotteita ja minun kulmat nypittiin siistiksi. Ihanaa! Taas pärjää vähän aikaa!

"Elämän kallein aarre...

sen voi löytää ystävällisistä teoista
kauniista sanoista ja ajatuksista
auttavista käsistä
ja saavutetusta päämäärästä.
Sen voi löytää kauniista hetkestä.
Elämän kallein aarre on tyytyväinen mieli!"


Löydettiin leppoisa osto- ja myyntiliike Wanha reppu Puijonkadulta. Siellä oli niin mukava omistaja, että juttua riitti ja kun hän pisti päähänsä vanhan englantilaisen knallin niin sitten vasta juttu alkoikin!

Kotimatkalla pyörähdettiin Ikealla tai no taisi siinä tunti mennä...mutta pysyin tiukkana ja ostin vain ne tavarat mitä olin ajatellutkin! Hyvä minä! Ja kun ajeltiin hyvän sään aikana kotia kohti tuntui, että se savolainen lupsakkuus ja leppoisuus oli tarttunut meihinkin!



TAKATALVI

Pohjoinen huokuu katkerin, kolein tuulin.
--On toukokuu.
Arkana astuu ihminen katujen viertä
katse maassa, sinisin huulin
ja rinnassa arki.

Auringon kylmät säteet lankee viistoon.
--On toukokuu.
Kelmeät varjot. Ah, minä väsynyt niist' oon:
uhaten niinkuin siniset aaveet
ne hiipien käyvät.

Laulajat tyhjillä oksilla värisevät.
--On toukokuu.
Perhonen maassa, siivet paleltuneina.
Uhrinsa raskaan vaatii kevät.
Ja kurjet huutaa.

Kevähän hallat paljon toukoja löivät.
--On toukokuu.
Kiviset pellot harvoin ne heilimöivät.
Pohjoistuulet tuutivat niitä,
ne sammalta kasvaa.  . Aaro Hellaakoski -










Lisää kuvateksti
On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo!  - Nalle Puh -


Tee päivästäsi paras mahdollinen pienillä iloisilla asioilla!  - Leena -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti