perjantai 1. tammikuuta 2016

 Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Juhlallista.
Parasta tässä taitaa kuitenkin olla tieto, että kevättä kohti lähdetään pikkuhiljaa menemään ja päivät pitenee kuin varkain.

En tehnyt tänäkään vuonna uuden vuoden lupauksia. En ole koskaan tehnyt. Minusta se on vähän turhaa koska jos jotain muutosta haluaa elämäänsä sen päätöksen voi tehdä koska tahansa.

Aion kuitenkin tänäkin vuonna pitää hyvää huolta vanhasta äidistäni, rakkaasta lapsukaisestani joka juuri muutti pois kotoa (  tässä podetaan tyhjän pesän syndroomaa) ja kaikista muistakin läheisistäni niin kuin tähänkin asti.
Helsingin piispa Eero Huovisen sanoin; "Elämässä ei ole mitään mieltä, ellemme ymmärrä, että olemme olemassa toisiamme varten."


ENKELI
On ihmisiä
joiden lähellä sauna alkaa
lämmetä itsestään,
jurot hohtimet ja jakoavaimet puhkeavat
salaiseen kukkaan.
Nämä ihmiset
suostuvat hiljaisesti varaosiksi,
paikkaavat polkupyörän puhjenneen kumin
tai hankalan olon.
He ojentavat itkevälle sadetakin.
He ovat taustalla äärettömän läsnä.
Heidän avullaan muodostuu rinki,
jossa valo vierii kasvoilta kasvoille.
Heidän käsiinsä voi unohtaa itsenä
nähdä rauhallisesti.

- Niina Hakalahti -

Myös Vanha Postineiti aloittaa uuden vuoden täynnä tarmoa ja uusia ideoita! Puoti auki helmikuussa ennen Ystävänpäivää mutta siitä lähemmin sitten myöhemmin!

Valoisaa Uutta Vuotta, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta ja nautitaan pienistä onnen hetkistä joita arki eteemme tuo!     - Leena -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti